Kaivosalue iltavalaistuksessa

Otanmäki ja ympäristö

Otanmäki on noin 700 asukkaan taajama Kajaanin kaupungissa, Kajaanin keskustasta 36 km länteen.

Tervetuloa Otanmäkeen asumaan vakituisesti tai hankkimaan vapaa-ajan asunto. Otanmäestä on lyhyt matka Vuokattiin, Oulujärvelle, Manamansaloon, Ukkohallaan ja muihin Kainuun vapaa-ajanviettokohteisiin.

Asuminen

Otanmäessä voi asua isolle tontille rakennetun omakotitalon rauhassa, kotoisasti rivitalossa tai huolettomasti kerrostalossa.

Samaan aikaan kaivoksen valmistumisen kanssa rakennettiin Otanmäkeen asuntoja. Aluksi valmistui 3 kpl 7-kerroksisia ja 7 kpl 4-kerroksisia kerrostaloja sekä ensimmäiset omakotitalot. Myöhemmin 70-80-luvuilla rakennettiin lisää kerrostaloja sekä rivi- ja omakotitaloja. Ensimmäiset 10 kerrostaloa rakennettiin samoilla piirustuksilla kuin Helsingin Olympialaisia varten rakennetut olympiakylän talot. Kerrostalot ovat hyvässä kunnossa, sillä Otanmäki Oy ja Rautaruukki Oy pitivät niistä hyvää huolta. Nykyään ne ovat itsenäisiä osunto-osakeyhtiöitä.

Asumisen hintataso on tällä hetkellä hyvin edullinen. Asunto-osakkeiden yhtiövastikkeet ovat noin 3,50 - 4,50 eur/m2 kuukaudessa. Omakotitalon tai rivitalo-osakkeen voi parhaimmillaan saada puolet halvemmalla kuin Kajaanin keskustassa. Asuntoja on myös vuokrattavissa. Myytäviä ja vuokrattavia asuntoja löytyy myös tori.fi-sivuilta ja kyläkaupan ilmoitustaululta.

Palvelut

Matkaa Kainuun keskukseen Kajaaniin on 36 km.  Otanmäen kylällä on huoltoasema, apteekki, kahvila-ravintola, ala- ja yläaste, päiväkoti, kirjasto, hammashoitola, seurakuntatalo ja parturi-kampaamo. Alueella toimii myös monen alan pienyrityksiä. Vuolijoen kirkonkylälle on matkaa 12 km, ja siellä on ruokakauppa, terveyskeskus ja vanhustenhoitoyksikkö.

Ympäristö

Oulujärvi on lähellä

Vapaa-aika ja luonto

Metsästys-, marjastus- ja kalastusmahdollisuudet ovat Otanmäkeä ympäröivien laajojen erämaiden ansiosta todella hyvät.

Otanmäessä on urheilutalo, jossa on toimintaa kaiken ikäisille viikottain. Urheilutalon yhteydessä on tenniskenttä, urheilukenttä ja Pohjois-Suomen ainut maauimala eli ulkouima-allas nurmialueineen ja terasseineen. Alueella on frisbeegolf-koreja ja huvimaja-kota. Urheilutalon luota lähtee pururata/latu, joka yhtyy hyvin hoidettuun ja valaistuun 5 km latu/pururataan. 

Otanmäestä voi lähteä samoilemaan Talaskankaan aarniometsäalueelle joko merkittyjä tai omia polkuja pitkin.

Oulujärven rantaan on Otanmäestä 7 km. Oulujärvellä on useita uimarantoja. Siellä voi  veneillä ja kalastaa. Vuottolahdesta, joka sijaitsee Oulujäven rannalla 8 km Otanmäestä,  löytyy caravan- ja camping-alue SFC Kohtauspaikka, missä voi majoittua, saunoa, kahvitella, grillata ja viettää lomaa tai talvisaikaan hiihtää tai retkiluistella Oulujärven jäällä. Kohtauspaikasta on mahdollisuus vuokrata asuntovaunulle tai -autolle edullinen kausipaikka.

Otanmäen synty

Vuonna 1938 löydettiin Otanmäen esiintymä edellisenä kesänä Sukevalta tehdyn lohkarelöydön perusteella. Otanmäki Oy perustettiin 1950, ja kaivos aloitti tuotannollisen toiminnan 1953. Kaivoksesta saatiin rautaa ja ilmeniittiä sekä pieniä määriä rikki- ja kuparikiisua. Malmin sisältämää vanadiinia saatiin vanadiinitehtaan käynnistettyä tuotannon 1956. Otanmäki Oy sulautettiin 1960 luvulla Rautaruukki Oy:hyn. Kaivos toimi vuoteen 1985 asti.

Työvoiman vapauduttua kaivostyöstä perusti Rautaruukki oy korvaavaksi tuotannoksi paikkakunnalle konepajan ja rautatievaunutehtaan, jonka tuotanto käynnistyi 1985. Tehdas ja konepaja työllistävät tänä päivänä 500 - 600 henkilöä. Kaikki Suomessa liikennöivät kaksikerroksiset matkustajavaunut ja Helsingin ja Tampereen uudet Artic-raitiovaunut on valmistettu Otanmäessä. Raitiotievaunuja viedään myös muualle Euroopan alueelle.

Tällä hetkellä suunnitellaan myös kaivoksen uudelleen avaamista lähivuosina. Tämä toisi Otanmäkeen noin 400 pysyvää uutta työpaikkaa. Lisäksi rakennusvaihe työllistäisi huomattavasti.

Vuorimiehentie

Huoltoasema ja apteekki

Seurakuntatalo

Peruskoulu, päiväkoti, hammashoitola